Sairastuinpa sitten minäkin lasten jälkeen influenssaan. Monta monta monta päivää kuumetta 39 ja rapiat päälle, sairas kurkkukipu, limainen yskä, räkätauti ja puuuuuuh, lopulta alkaa helpottamaan. Urheilut on siis olleet pannassa kaksi viikkoa ja syömisetkin melko mitä sattuu, mitään övereitä en ole kuitenkaan vetänyt missään vaiheessa (onneksi). Kurkkukivun takia olin jopa syömättä kaksi kokonaista päivää, mutta ei se ainakaan painoon vaikuttanut :D Paino oli nimittäin noussut 61kg:hen, mistä en ole ollut lainkaan tyytyväinen.
Eilen oli ensimmäinen kuumeeton päivä (lämpöä riitti kuitenkin edelleen) ja olin lasten kanssa ulkona tekemässä lumitöitä monta tuntia. Oli vaan pakko päästä ulos puuhaileen, kun on tullut vaan maattua, katsottua tv:tä ja luettua kirjoja.
Tein eilen huippuhyvää valkosipulista tomaattiakeittoa, mihin lisäsin sitten loppuvaiheessa vielä paistettua paistijauhelihaa ja reilusti tuoretta oreganoa, mukavan talvinen ruoka. Ja mukavaa oli myös se, että monen päivän tauon jälkeen maistan taas jotain :)
Viikonloppu menee ihan kotoillessa lasten kanssa. Mies on koko viikonlopun joillain messuilla Helsingin messukeskuksessa. Sain eilen tuliaisiksi kauan haaveilemani 12kg:n kahvakuulan. Aloitan kovat jumppailut, kun vaan tervehdyn kokonaan :)
Oikein mukavaa viikonloppua teille kaikille <3
Kevättunnelmia